Valmennus

Tietoisuustaidoissa on kyse ydinolemuksen tiedostamisesta, rajoittavien toimintamallien tunnistamisesta ja kehollisesta läsnäolon vahvistamisesta. Taidot tukevat ihmisenä kasvua ja kypsymistä, oman potentiaalin avautumista sekä täyteläisempää suhdetta elämään.

Olen kiinnostunut ihmisen kyvystä tehdä tietoisia valintoja elämässään, ja tavoitteenani valmennuksessa on asiakas, joka luottaa omaan kykyynsä luoda elämäänsä virtaavammassa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. Tietoisuusvalmennuksesta saat työkaluja, jotka auttavat sinua ymmärtämään syvemmin omaa kokemustasi, tunnistamaan varjosi ja sen takana piilevät voimavarasi sekä toimimaan laajemmasta identiteetistäsi käsin.

Jokainen ihminen on oman elämänsä asiantuntija, mutta joskus emme kuule noita viisaita osia itsessämme ja autan tiedon esiin tuomisessa. Myös toisten kanssa rakentavasti toimiminen edellyttää omien varjojen, lahjojen ja aikeiden tunnistamista ja ymmärtämistä. Esimerkiksi lapsen arkkityyppiä itsessä on mahdollista, ei vain oppia ymmärtämään, vaan tekemään siitä liittolaisen. Olennaista on myös kääntyä kuulemaan kehon välittämää tietoa, joka avautuu kääntymällä sitä kohti myötätunnolla.

Tietoisuustaitovalmennus voi sopia sinulle, jos…

  • elät keskellä elämänmuutosta, kriisiä, uupumusta tai muuta haastavaa vaihetta ja kaipaat tukea sen ymmärtämiseen ja läpikäymiseen
  • tunnet olevasi jumissa vanhoissa toimintatavoissa tai ajatusmalleissa ja haluat löytää uusia näkökulmia
  • koet, että elämässäsi voisi olla enemmän merkitystä, vapautta tai mahdollisuuksia kuin tällä hetkellä näet
  • haluat vahvistaa yhteyttä itseesi, tunteisiisi ja kehosi viesteihin
  • etsit tasapainoisempaa tapaa kohdata arjen vaatimukset ja muutokset
  • haluat kasvaa ihmisenä, syventää itsetuntemustasi ja elää enemmän omannäköistä elämää
  • kaipaat tilaa pysähtyä pohtimaan, mikä on sinulle aidosti tärkeää

Olen kouluttautunut aiemmin elämäntaidon valmentajaksi, mindfulness‑ohjaajaksi, reikienergiahoitajaksi, ja vuonna 2020 Archetypal Somatics™ ‑opinnot veivät tieni arkkityyppien, symbolien ja kehon viestien ääreen tavalla, joka edelleen syvenee omalla matkallanikin. Oman kasvupolkuni myötä olen oivaltanut, että mikään meissä ei kaipaa korjaamista – vain integroimista. Tätä ymmärrystä haluan välittää myös muille: tukea ihmisiä kasvamaan tietoisuudessaan, vahvistamaan sisäistä turvaa ja luomaan elämäänsä enemmän tilaa, vapautta ja mahdollisuuksia.

Varaa sähköpostitse ilmainen 20 minuutin tutustumispuhelu niin keskustellaan tilanteestasi enemmän ja kerron lähestymistavastani lisää.

erkinheimoa@gmail.com | Puhelin / WhatsApp: 040 742 4145 | Instagram: https://www.instagram.com/kaamosvalocoaching/