Ajattelu ja ongelmat

Yksi lohduttavimmista oivalluksista pitkiin aikoihin on ollut tajuta, että minun ei tarvitse tyhjentää tai yrittää tyhjentää päätäni enää koskaan. Ajattelu kuuluu ihmisluontoon, se on luova voimavara ja sillä luomme kaiken kokemuksemme mitä tässä ihmiselämässämme tulemme kokemaan.

Ongelmat – nehän ovat päässämme ja meille uniikkeja eli ovat luovan ajattelukykymme hedelmiä. Luovuutemme on joskus todella kukassaan kun kehittelemme skenaarioita päässämme siitä, miten asiat voivat mennä pieleen. Tänään sydämeni suorastaan pamppaili, kun soitin – ääni melko kireänä – pankkiin tiedustellakseni tarkennuksia eräistä tilitapahtumista. Olin mielessäni nähnyt kaikenlaisia pahojen ihmisten uhriksi joutumisia, nyt ne korttitietoni varastettiin, siinä verkkokaupassa ne varmaan meni, olisinpa jättänyt ostamatta, voi voi miten tästä nyt selvitään… Kun huojentava selitys löytyi, sydämen syke oli siinä hetkessä takaisin normaalissa ja kauhufantasiahetkeni muuttui silmänräpäyksessä positiivisiin tunnelmiin. Reaalimaailmassa mikään ei ollut muuttunut.

Ajatteluni oli kuin elokuvan nauhaa, jota tietoisuuteni heijasti ”valkokankaalle” (koko fyysiseen kokemukseeni). Olipa jännittävä pätkä. Ja vielä niin onnellinen loppu!

Mitäs jos ajatteluni aihe on vähemmän konkreettinen? Pohdin vaikka ihmissuhteita, näen ongelmia ystäväni käyttäytymisessä, synkistyn, ja mietin, mitä tehdä asialle. Mille asialle? Analyysini lopputulemana olevalle ”faktalle”? Vai voisinko kenties huomata, että ajatteluni on tuottanut synkän olotilan, ja paras asia mitä voin tehdä on antaa sen olla. Voisin sanoa itselleni, ettei se niin vakavaa ole. Voisin muistaa mistä kokemukseni tulee – ajatteluprosessini lopputuotteena.

Voisinko peräti mennä takaisin ”ajatustehtaalle” ja odottaa uutta erää ”tuotantolinjalta” ulos? Uutta ajattelua kun pukkaa takuuvarmasti koko ajan. Siis sen sijaan, että rupeaisin korjailemaan epätyydyttävää tuotantoerää ja maalailemaan siihen vaikka kauniita värejä, voinkin jättää tämän erän sivuun ja luottavaisena kääntää katseeni takaisin tuotantolinjalle. Sieltä tulee AINA uutta ja mikä parasta, se ammentaa minun syvimmästä viisaudesta (tiedän tällaisen olemassaolon varmaksi, onhan minullakin ollut monia oivalluksen hetkiä!)

Lisäksi, kun lakkaan tuunaamasta tuota viallista tuotantoerää enkä anna sen blokata linjalta tulevaa syöttöä, pidän väylän vapaana toimivimmille paketeille. Sen sijaan, jos otan huonot erät liian vakavasti ja häslään niiden parantamisen parissa (esim. väkisin positiivisia puolia etsimällä), viivytän minua oikeasti eteenpäin vievien ajatusten tietoisuuteen tulemista. Sillä aina niitä on tuloillaan, mutta niihin pitää pystyä kiinnittämään huomiota. Miten voisin huomata ne hyvät syötteet, jos huomioni on hellimissäni kauhuskenaarioissa?

Siitä ystävästä… Muistutan itseäni meissä kaikissa majailevasta täydellisestä, pohjimmaisesta hyvinvoinnista ja pyrkimyksestä hyvään elämään – itsessäni ja ystävässäni. Se on totta, totuus rauhoittaa ja voin tarttua luuriin hyvillä mielin avoimena uusille, viisaille ajatuspaketeille.

Kuva. Tuoretta tuotantoa.