Huono fiilis, huono sää

Olin eilen tunnin mittaisella hiihtolenkillä aurinkoisessa tunturissa. Siellä tällä puissa oli hassuja, höttöisiä lumipaakkuja edellispäivän lumisateen jäljiltä, ja pikkuhiljaa niitä tippui alas vienossa tuulessa tai kun satuin ohittaessani osumaan. Hiljaisuus oli pehmeää ja hanki vaimensi suksenikin liu’un, kun se upposi 20cm pinnan alle. Olin ihan pumpulissa ja kirkkaudessa, samanaikaisesti.

Mieli oli kuitenkin matala. Tunsin kärsimättömyyttä kirjoitusprojektiani kohtaan, aamiaisen poikkeukselliset gluteenit mourusivat mahassa ja luistokin (ja kunto) oli heikko, siltä tuntui. Ole vain läsnä, hoin itselleni. Liike kerrallaan. Mene kehoon.

Tuolla oli suosikkimäntyni, ’Äiti Puu’, kuten tykkään häntä kutsua. Menenpä vähän nojailemaan, se aina virkistää. Ja tottahan toki, selkäni kun painautuu runkoa vasten, toinen käsi sydämellä ja toinen alaselässä tunnen taas kun energia virtaa, pääkopassa erityisesti. Otan aikani, olen oikeasti kehossa ja mielen mataluus tuntuu häipyvän.

Laitoin sukset takaisin jalkaan ja jatkoin ylärinteeseen. Taas ketutti ja uusia aiheita löytyi. Esimerkiksi, miksi en vaan voi nauttia tästä loistavasta säästä, josta moni toimistotyöläinen tällä hetkellä vain haaveilee, ja josta minun pitäisi nyt olla kiitollinen.

Sitten muistin. Mikään itseni ulkopuolella ei voi saada ”säätä” pääni sisäpuolella muuttumaan tietynlaiseksi. Mielentilani on aina seurausta siinä hetkessä vallalla olevista ajatuksista. Matalat ajatukset, matala mieli. Huonot fiilikset ovat kuin huono sää. Nuo ajatukset nimittäin muuttuvat alati, ja niinpä myös niistä seuraava mielentila muuttuu. Jos en ota ajatuksiani ihan niin tosissani, ne irrottavat otteensa helpommin ja uutta, tuoreempaa ajatusta pääsee sisään.

Tästä huomiosta puolisen kilometriä ennen mökkiä alkoi oleminen kevenemään, ja 200m ennen olin tyyni ja jopa läsnä, ilman mitään tietoista pyrkimistä.

Pikkuhiljaa vahvistun kyvyssäni olla pelkäämättä tuota negatiivisen tunteen kokemusta ja annan luonnon tehdä tehtävänsä. Kuten painovoimakin on voimassa uskomme me siihen taikka emme, uutta ajatusta pukkaa samalla tavoin, vääjäämättä. Mitä fiksaantuneempi olen sen suhteen, millaisia ajatussyötteitä minun tulisi kokea tietoisuudessani, sitä hitaammin viisauteni pääsee luokseni. Omasta itsestä ylipääseminen on siksi ehkä isoin voitto ikinä. Welcome wisdom!