Mahdollisuuksien avaruus

Kirjoitan mahdollisuudesta olla yleisesti tyytyväinen tunnetilastamme ja niiden vaihtelusta huolimatta, ja sen myötä avartaa huomiokenttäämme asioihin, joiden olemassaolosta emme aiemmin tienneetkään.

Kun mielemme ei ole ongelmanratkaisumoodissa eli rajoittunut saamaan kokemuksia lähinnä vain tutuista mielen askartelun kohteista, voimme havaita täysin uusia asioita todellisuudesta. Jotkut ovat olleet sisäisen näkökenttämme aivan laitamilla, ja olemme saattanut aavistaa niiden olemassaolon, toiset taas ovat kaukana tutkasta kapean katsokannan ulottumattomissa.

Tarkoitukseni ei ole väheksyä nykyistä katsantokantaa, vain valaista sitä – minusta suurta toivoa synnyttävää – tilaisuutta, että voimme aina saada pääsyn todellisuuden rajattomiin mahdollisuuksiin. Miten se oikein voi tapahtua, siitä on kirjoitettu paljon esim. luovuusteeman ympärillä, nyt kerron omista viimeaikaisista oivalluksistani.

Olen noin reilun puolen vuoden ajan tarkastellut kokemustani Jeff Carreiran ”no problem”-meditaation valossa. Itse meditaatioharjoitusta olen tehnyt aika epäsäännöllisesti, mutta viimeisen viikon ajan kokeilut ovat innoittaneet pukemaan havaintoni sanoiksi.

Meditaatioharjoituksessa istutaan hiljaa ja ollaan tekemättä ongelmaa mistään havainnosta, joka nousee esiin, on se sitten tuntemus, ajatus tai ohimenevä tunne. Kun meditaatio päättyy, todetaan, ettei mikään ollut ongelma. Meditaation jälkeen päätän jatkaa tyytyväisenä oloa.

Ajattele, jos voisit olla tyytyväinen, mitä tahansa elämässäsi koetkaan.

Mitä tänään tapahtuukaan ja mitä siitä tulkitsen – koska kaikki kokemuksemme ovat ajattelumallimme suodattamia – tyytyväisenä voin olla ryhtymättä mielen kontrollointitoimenpiteisiin ja ratkaisemaan kokemustani, siihen liittyviä ulkoisia tekijöitä tai tapaani ajatella siitä. Ajatukset nimittäin muuttuvat jatkuvasti, jos annamme näin tapahtua. Ainoastaan tunne siitä, että niille pitää tehdä jotain saa ne hengailemaan tietoisuudessamme pidempään kuin olisi luonnostaan tarvis.

Mitä sitten tapahtuu? Tarkoittaako tyytyväisyys sitä, että jään passiivisena kellumaan elämän virrassa kuin oksa joen pinnalla? Oma kokemukseni on, että päinvastoin. Näen kirkkaammin esimerkiksi mitkä ulkoiset olosuhteet vaativat oikeasti toimenpiteitä, ja uusia mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen tulee mieleen.

Vietän vähemmän aikaa huolestuneiden ajatusten parissa ja enemmän toimien.

Kun mielemme ei askartele sisäisen kokemuksemme selittämisessä, muokkaamisessa ja siinä tilassa, jossa ulkoisten asioiden olisi muututtava voidaksemme kokea rauhaa ja tasapainoa, uudet mahdollisuudet pääsevät läpi tietoisuuteemme.

Laajemmin sanottuna, uusi oivallus tai jopa kokonainen paradigma voi tulla mieleemme huomattavasti helpommin kun olemme päästäneet irti vanhoista, sinänsä turvallisilta tuntuvista, kontrolloivista mekanismeista. Koska elämän kudelma muuttuu koko ajan, on opittava huomaamaan, mitkä vanhat kikat ovat todella tiensä päähän tulleita. Jatkuva oppiminen on jatkuvaa irtipäästämistä ja uuden tilalle sallimista sekä kokeilua.

Tällä viikolla toinen asiaan liittyvä kirjoitus herätti samaan asiaan toisesta suunnasta. Sen ydin valaisi kahta asiaa:

1) Jos meidän ei tarvitse pelätä kokemustamme, olemme vapaita mielemme rajoitteista tekemään mitä haluamme.

Tiedän, että voin kokea vain oman ajatusmallini kussakin hetkessä – tietoisuuteni tekee siitä todella todentuntuista, mutta silti, se on oikeasti vain oman suodattimeni tuotos. Tiedän, että ajatus tulee muuttumaan sitä nopeammin mitä nopeammin pääsen itsestäni yli. Ja tiedän, että pohjimmiltaan olen osa loppumatonta elämänvirtaa ja tuosta universaalista energiasta kumpuavat oivallukset vievät minua aina kohti parempaa hyvinvointia.

2) Mikä on sellaista, jota emme voi olla tekemättä?

Omaa listaani tältä viikolta:

• En voi olla tiskaamatta astioita, koska ne vaan on tiskattava – fyysisessä todellisuudessa puhtaat astiat loppuvat jossain kohtaa tunsin minä niistä mitä vain.
• Soitan nyt, koska mieleni tekee soittaa sen sijaan, että mieleeni juolahtaa seuraavankaltaisia ajatuksia: ”minulla on aikaa, miten käyttäisin sen hyvin, soittaminen on hauskaa ja kannattaisi muutenkin harjoitella”. Ero ei ehkä kuulosta isolta, mutta kun soitto syntyy ilman ”kannattavuustarkastelua”, se on kevyempää, kuulen soittoani laajemmin, en myöskään kuuntele vain teknistä suoritusta tai tunnelmaa vaan koen musiikin siinä hetkessä ainutlaatuisena. Soitin tätä hetkeä varten.
• En voi olla ilmaisematta ajatuksiani elämän ja ihmiskokemuksen tutkimisen synnyttämistä mahdollisuuksista, koska niiden työstäminen on minulle luontaista, jokapäiväistä ja niiden jakaminen osa tapaani elää ja mennä elämässä eteenpäin ja syvemmälle. Voisin käyttää tämän ajan muuhunkin, mutta jos mietin, etten enää koskaan loppuelämässänikään saisi kirjoittaa tai esittää asioita edes jollekin kuulijajoukolle, ajatus tuntuu mahdottomalta. Tätä nyt teen, koska en voi olla tekemättäkään.

*

Kokeilu (elämä) jatkuu. Tätä kirjoitusta päättäessäni mietin, että en ole aivan tyytyväinen kirjoitukseni sujuvuuteen, mutta tuntuu silti oikealta päästää nämä ajatukset eteenpäin. Luotan, että jos viilailuun on palattavaa, oivallan ne tarpeet tuoreena tai ehkäpä palautteen kautta. Luottamukseni elämän kantokykyä kohtaan on vahvistunut.