Mihin oikeastaan tarvitsen meditaatiota?
Olen miettinyt tätä paljon – olenhan ohjannut mindfulness-harjoituksia toisille sekä kokenut omalla kohdallani parempien tietoisuustaitojen voimaannuttavan vaikutuksen. Tietoisuus omista reaktioistani ja niihin vaikuttaneista tekijöistä on antanut mahdollisuuden valita toisia tapoja reagoida ja luoda virtaavampaa elämää.
Olen kuitenkin tullut tulokseen, etten tarvitse meditaatiota ainakaan mihinkään tiettyyn tavoitteeseen pääsyyn, tullakseni joksikin. Mielen selkeyden tila, josta viisaus helpoiten kumpuaa, on ihmiselle luontaista, ja meillä on kaikilla kokemuksia siitä, miten asiat sujuvat, kun pää ei ole täynnä tuhatta asiaa.
Tuon selkeyden kokemisen saattaa yhdistää ulkoisiin olosuhteisiin (esim. luonto, ryhmäliikunta, yksin tehtävä liikunta, tuleen tuijottelu jne… ja niin, meditaatio), mutta koska mikään noista ei aukottomasti selitä kokemustani jokainen kerta, tiedän, että vastaus piilee vain ja ainoastaan senhetkisessä ajattelussa.
Stressikin on olemassa vain ajattelumme synnyttämänä, mihinkään ulkoiseen olosuhteeseen sitä ei voi automaattisesti kytkeä. Jos voisi, vaikutus olisi kaikille sama (vrt. painovoiman vaikutus, joka on todellinen).
Miksi aion kuitenkin jatkaa näitä meditointi- eli mielen keskittymisharjoituksia? Tällä hetkellä pääsyyt ovat tässä:
1. Meditaatio on mukava tapa rentoutua ja hiljentyä oman itsensä äärelle, pois arkipäiväisestä ongelmaratkaisumoodista, joka sitoo fokustamme ja kaventaa siten elämää. Koska minun ei tarvitse pyrkiä tyhjentämään mieltäni, voin tarkkailla kokemustani ja olla tekemättä mistään tietoisuuteen nousevasta ongelmaa. Lähes aina meditoinnin aikana mielestä putkahtaa esiin ennen kokematon ajatus, joka havahduttaa. Aina ei, mutta kun sekään ei ole ongelma, niin harjoitus on hengailua tyyneydessä ja mahdollisuuksien äärellä.
2. Kehon tuntemusten ”skannaus”, yleisin harjoittamani meditoinnin muoto, (vipassanatekniikalla, Youtubesta löytyvien muiden ohjattujen avustuksella tai vain hiljaa istumalla ja tarkkailemalla mitä tuntemuksia nousee eri puolilla kehoa) on mielenkiintoista ja opettavaista, kun vaihteeksi seuraan ulkopuolisen ympäristön sijaan omaa kokemusta – onhan se yhtä arvokasta kuin muunkin luomakunnan. Lisäksi somaattisen (kehollisen) kokemuksen ymmärtäminen kognitiivisen asioiden käsittelyn rinnalla lisää kokonaisälykkyyttä eli kykyä toimia kokemuksen monet eri näkökulmat huomioiden. Tämä on kieltämättä kiehtova mahdollisuus!
Meditoinnista kirjoitetaan nykyään paljon, ja on hienoa, että tarjolla on työkaluja, jotka voivat tukea omalle viisaudelle avautumista ja sen kautta löytyvien omien ratkaisujen löytymistä. Vaarana työkaluissa on kuitenkin niiden muuttuminen itsetarkoituksellisiksi, ja mahdollinen sokeutuminen sille faktalle, että hyvinvointi on aina käsillä ilmankin: suuntaamalla huomio sen ajattelun suuntaan, joka alun perin vei sieltä pois.
Työkalun määritelmä pitää sisällään myöskin asioiden mahdollistamisen sekä suorittamisen, jotta joku toinen asia olisi tulevaisuudessa mahdollista. Yritän pitää mielessä, että meditaatiokin on täyttä elämää ja kaiken senhetkisen energian ansaitseva tapa olla.
Oma harjoitukseni varmasti elää havaintojeni ja oppimisen myötä, niin kuin se on aina tehnyt. Olisi kiinnostava kuulla millaisia kokemuksia ja oivalluksia Sinulla on ollut meditoinnista! Kommentoida voi Facebookiin tai sähköpostilla erkinheimoa <ät> gmail piste com.
