Myötätunto – tunne vai valinta?

Onko myötätunto tunne ja millainen sellainen vai onko se kenties valinta, niin kuin esimerkiksi Helsinki Mission joulukampanjassa esitetään?

Myötätunto ei ollut erityinen teema elämässäni pitkään aikaan. Käytännössä koin kokevani myötätunnon tunteita ja myötätuntoisia ajatuksia niin kuin minut oli ehdollistettu kokemaan, toisinaan myös aidosti tuntemaan. Tuntuu kuitenkin vähän karulta myöntää, että vasta kun tunsin ensimmäisen kerran ehdottoman rakkauden ja siinä hetkessä syvän myötätunnon aallon kulkevan läpi, ymmärsin monien aiempien kokemusteni pintapuolisuuden.

Tuo myötätunnon kokemus tuli vipassana-meditaatiokurssilla. Samassa salissa meditoinut mies oli yskinyt koko viikon ja vaikka kuinka olin ollut ymmärtäväinen hänen hieman häiritsevää olemistansa kohtaan, kurssin kuudentena päivänä yhtäkkiä hänen yskiessään voimakkaasti koin tämän suuren myötätunnon aallon, ehdottoman rakkauden. Olin aidosti pahoillani hänen puolestaan, että hän joutui lähes koko 10 päivän kurssin meditoimaan tuossa tilassa, kuinka rankkaa se mahtaa ollakaan kun ei ole helppoa terveellekään!

Tuntuu hassulta kirjoittaa näitä sanoja, koska ne eivät kuvaa tuntemusten eroja alkuunkaan oikein, mutta kyse oli isommasta asiasta kun henkilökohtaisesta kokemuksesta – enemmän tunsin olevani auki ja kanava jollekin. Vaikka tunne oli minun, niin kyse ei silti ollut minusta. Maailmani avartui kuitenkin siinä hetkessä pysyvästi uuteen ymmärrykseen.

Vipassanameditaatiosta sain muitakin oivalluksia ja seesteisyyttä reaktiivisuuden vähenemisen myötä elämääni, mutta seuraava harppaus myötätunnon suhteen tuli tänä vuonna kolmen prinsiipin myötä.

Kuten kirjoitin Viaton tietoisuus-kirjoituksessa omaan itseen kohdistuvan arvostelun tarpeettomuudesta, sama pätee luonnollisesti suhtautumisessa muihin ihmisiin. Kun tiedän oman kokemukseni heijastavan vain omaa ajatteluani (ei olosuhteita), voin ymmärtää muiden toimivan samoin. Kaikki toimimme sillä tietoisuutemme tasolla millä olemme, toimimme niin kun meidän senhetkisen henkilökohtaisen ajattelumme mukaisesti olisi järkevää toimia.

Vaivattomammin tämä ymmärrys soljuu kun kohtaan elämässä ”helppoja tapauksia” – ihmisiä, joihin minulla ei ole mitään suhdetta. Tuntematon äiti vaativan lapsen kanssa kaupassa tai tuntematon mies televisiossa puhumassa jostain asiasta, josta minulla ei varsinaisesti ole mielipidettä, mutta saatan olla jotain mieltä asian käsittelytavasta. Pystyn pysymään ulkopuolella ja pyrkiä ymmärtämään toista sekä näkemään kuinka ulkoinen käytös heijastaa sisäistä pyrkimystä jäsentää maailmaa parhaansa mukaan.

Hankalampaa on, kun aihe on minulle tärkeä (vaikkapa luonnonsuojelu) tai henkilö on läheinen. Mutta pikkuhiljaa nuokin vilpittömät ymmärryksen hetket lisääntyvät, ja kokemus on samanaikaisesti syvällinen että kevyt, kun pystyn olemaan toisen tuskan äärellä paras, rauhallinen, ymmärtäväinen, kuunteleva tuki, ilman tarvetta suoltaa omaa näkemystäni. Näen myös vaikutuksen – ihmiset tuntevat sen kun heitä pyritään vilpittömästi ymmärtämään heidän omista lähtökohdistaan käsin ja avautuvat siinä hetkessä myös omalle viisaudelleen.

Myötätunto on mitä lämmittävin tunne kun sen kohtaan enenevässä määrin, mutta mielestäni ei ole väärin kutsua sitä valinnaksi. Myötätunnon tunne herääkin juuri tuosta pyrkimyksestä tehdä jotain hyvää toisille, ilmenee se sitten vain hiljaisena ymmärryksenä tai konkreettisimpina tekoina. Jokainen kohtaaminen on mahdollisuus synnyttää jotain uutta ja eheyttävää kun suuntaa aikeensa niin. On läsnä.