-
Mihin oikeastaan tarvitsen meditaatiota?
Olen miettinyt tätä paljon – olenhan ohjannut mindfulness-harjoituksia toisille sekä kokenut omalla kohdallani parempien tietoisuustaitojen voimaannuttavan vaikutuksen. Tietoisuus omista reaktioistani ja niihin vaikuttaneista tekijöistä on antanut mahdollisuuden valita toisia tapoja reagoida ja luoda virtaavampaa elämää. Olen kuitenkin tullut tulokseen, etten tarvitse meditaatiota ainakaan mihinkään tiettyyn tavoitteeseen pääsyyn, tullakseni joksikin. Mielen selkeyden tila, josta viisaus helpoiten kumpuaa, on ihmiselle luontaista, ja meillä on kaikilla kokemuksia siitä, miten asiat sujuvat, kun pää ei ole täynnä tuhatta asiaa. Tuon selkeyden kokemisen saattaa yhdistää ulkoisiin olosuhteisiin (esim. luonto, ryhmäliikunta, yksin tehtävä liikunta, tuleen tuijottelu jne… ja niin, meditaatio), mutta koska mikään noista ei aukottomasti selitä kokemustani jokainen kerta, tiedän, että vastaus piilee vain ja ainoastaan senhetkisessä ajattelussa. Stressikin on olemassa…
-
Huono fiilis, huono sää
Olin eilen tunnin mittaisella hiihtolenkillä aurinkoisessa tunturissa. Siellä tällä puissa oli hassuja, höttöisiä lumipaakkuja edellispäivän lumisateen jäljiltä, ja pikkuhiljaa niitä tippui alas vienossa tuulessa tai kun satuin ohittaessani osumaan. Hiljaisuus oli pehmeää ja hanki vaimensi suksenikin liu’un, kun se upposi 20cm pinnan alle. Olin ihan pumpulissa ja kirkkaudessa, samanaikaisesti. Mieli oli kuitenkin matala. Tunsin kärsimättömyyttä kirjoitusprojektiani kohtaan, aamiaisen poikkeukselliset gluteenit mourusivat mahassa ja luistokin (ja kunto) oli heikko, siltä tuntui. Ole vain läsnä, hoin itselleni. Liike kerrallaan. Mene kehoon. Tuolla oli suosikkimäntyni, ’Äiti Puu’, kuten tykkään häntä kutsua. Menenpä vähän nojailemaan, se aina virkistää. Ja tottahan toki, selkäni kun painautuu runkoa vasten, toinen käsi sydämellä ja toinen alaselässä tunnen taas kun energia…
-
Viaton tietoisuus
Pitkään kuvittelin, että minun pitäisi työstää ajatteluani jollain tavalla valaistuneemmaksi ja viisaammaksi. Jollain tavalla ajatteluni oli aina jotenkin ’kehittymätöntä’, ja sitä piti parantaa. Huolimatta siitä minkälaisia oivalluksia tein ja elämäni helpottui, tunsin nopeasti syyllisyyttä siitä, etten seuraavana haastavana hetkenä osannut olla ”kypsempi”, ”älykkäämpi”, ”viisaampi”. Kunnes ymmärsin, mistä kokemukseni ja tietoisuuteni syntyvät. Kokemukseni on aina seurausta kunkin tietoisuuden tason ajattelustani. Ei olosuhteista vaan mielestäni jatkuvalla syötöllä kumpuavan ajatustehtaan tuotoksista, jota tietoisuusvälineeni (aistit) mahdollistavat sen hetkiseksi kokemukseksi*. Tajusin, ettei ole mahdollista elää muulla kuin vain ja ainoastaan sillä ajattelun/tietoisuuden tasolla, jolla kunakin hetkenä olemme. Miksi siis tuomita itsemme siitä? Olemme ikään kuin ’viattomia’ tuolla tietoisuuden tasollamme, jolla kulloinkin ajattelemme ja käsittelemme maailmaa. Me kaikki…