Silloin tällöin törmään ihmisyyttä pohtiviin kirjoituksiin, jotka muistuttavat muiden ihmisten olevan peilejä meille itsellemme. Ihmiskontaktissa siis ikään kuin luomme itseämme hetki hetkeltä, ja vuorovaikutus muokkaa meitä vahvistaen joitain tendenssejä toimia tietyllä tavoin sekä jättää toiset ideat vahvistamatta. Joskus yllätämme itsemme jollain toiminnalla – ”oho, olinpas tänään kuuntelevainen ja tyyni” -, joskus yllätys on epämieluisampi – ”miksi ihmeessä suutuin noin”. Uudet tutkimukset psykologian saralta vahvistavat myös etteivät meitä monen eri teorian mukaan määrittämät persoonallisuustyypit olekaan pysyviä. Tämä korostaa entisestään vuorovaikutuksen roolia olemisemme muokkaajana. Viime aikoina olen alkanut näkemään uuden vuorovaikutuksen toiminta-alueen emännöidessäni vieraita erämaamökillämme, kaukana tiestä luonnon keskellä. Monet vieraamme eivät ainakaan raportoi tulleensa varta vasten kokemaan hiljaisuutta tunturiin, mutta ovat kuitenkin päätyneet ihmettelemään…